Wednesday, April 11, 2012

Kykylaakson Sankarit sai ensi-iltansa!

 Ready, set.. ACTION


Jo muutaman viikon työn alla ollut Adverniumin mainos/markkinointi elokuva Kykylaakson Sankarit sai ensi-iltansa kun sitä näytettiin pitkin päivää Adverniumin tiloissa. Yleisönä oli niin muiden yritysten oppilaita kuin koulun oppettajia.

Kaikki sai alkunsa kahta viikkoa aikaisempana keskiviikko aamuna, kun sain ajatuksen kuvata Adverniumille jonkinlaisen mainosvideon. Aloimmekin Alexin kanssa kehittelemään ideaa pidemmälle, ja loppu tuloksena tuli monivaiheinen markkinointikamppania, joka päättyisi elokuvan esittämiseen Adverniumin tiloissa. Ensimmäiseksi syntyi raaka-versio käsikirjoituksesta ja rooleista. Seuraavaksi menimme tietokone luokkaan suunnittelemaan ja tulostamaan elokuvalle tehtäviä mainos postereita, joita asetettaisiin kouluun näkyville paikoille ja kumppani yritysten tiloihin.

Seuraavan viikon osuutena olisikin tehdä elokuva alusta loppuun. Jouni Viidanojan laitteiden käytön opastuksen jälkeen saattoivat kuvaukset alkaa. Mietin pitkään kuka olisi omiaan päärooliin ja päädyin kysymään Unelma Designin Mikko kivelää, joka myöhemmin osottautuikin korvaamattomaksi avuksi koko elokuvan teossa.
Kuvaukset sujuivat tehokkaasti ja hyvässä hengessä, oli ilo tehdä elokuvaa, kun koko joukko oli innolla mukana kuvauksissa. Antti Mustalahden kuvaustaidotkin saivat uutta tuulta alleen kun hän näytti ammattikuvaajan elkein kuinka homma purkitetaan. Mikon roolisuoritukset olivat vertaansa vailla ja hioimmekin paljon käsikirjoitusta vielä kuvausten aikanakin. Elokuvan loppukohtaukseen pääsikin osallistumaan liuta muiden yrityksen edustajia ja Kykylaakson sankareista tuli valtakunnallinen ilmiö! Editointi tapahtui Jounin avustuksella Ikaalisten Kauppaoppilaitoksen tiloissa omalla ajalla Mikon ja Antin kanssa.

Kykylaakson Sankarit-projektin ajatuksena oli tehdä jotakin uutta Kykylaakson markkinoinnissa, nostaa yrityksen ryhmähenkeä ja luoda projekti joka yhdistäisi kaikkia ikaalistenpisteen kykytoimintaan osallistujia. Jo lopulta koimmiken sen saavuttaneen kaiken sen

Iso kiitos kaikille mukana olleille

Mihail .K

Wednesday, April 4, 2012

Munarikasta pääsiäistä!

ADvernium toivottaa asiakkailleen keväistä pääsiästä! 
Toimitamme sinulle kaikki pääsiäisen mainosmateriaalit tarvittaessa  nopeastikin.

Ota yhteyttä!